Sisustustyylit

perjantai 31. heinäkuuta 2020


Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...




Nyt kun vihdoin tätä blogia kirjoitan ja yritän muistini syövereistä muistaa mitä kummaa olen kevään aikana koulussa tehnyt. Ulkona paistaa aurinko ja eletään viimeistä heinäkuun päivää. Kymmenen päivän päästä alkaa koulu ja syyslukukausi.



Alkuvuodesta aloitimme keittiön suunnittelun. Otin kohteekseni vanhan rintamamiestalon. Jossa asuu nuoripari. He pitävät rustiikkisesta sisustuksesta.
Itselleni rustiikkinen sisustustyyli oli aika tuttua. Pidän itsekin vähän "rouheammasta" sisustuksesta. Joten kalusteiden ja materiaalien hakeminen tuntui helpolta.

Aloitimme suunnittelun Autocad-ohjelmalla. Huomasin pitäväni enemmän Autocadistä kuin Sketchupista. Jotenkin  se tuntui loogisemmalta. Tosin kokemukseni Sketchupin käytöstä olivat erittäin vähäiset. Sain koululla tehtyä keittiöstä Autocadillä leikkauskuvat.

Maaliskuun puolessa välissä covid-19 mullisti monen suomalaisenkin ihmisen arjen. Koulut siirtyivät etäopiskeluun. Niin myös me.

Jatkoin kotona keittiön suunitelmaa Sketchupilla. Voin sanoa rehellisesti, että helppoa se ei ollut. Mutta jälkikäteen ajateltuna oli erittäin opettavaista. 
Tein omaan tahtiini joten monet illat ja viikonloputkin meni koneella. Kun opettaja ei ollut vieressä niin jouduin itse pähkäilemään ja hakea ongelmiini ratkaisuja. Luulen, että tämä etäkoulu aika ainakin minulle oli opettavaista. Tosin AINA opettaja oli valmis auttamaan ja monet kerrat olin etäyhteydellä häneen. Täytyy sanoa, että meillä on kyllä huiput opettajat jotka venyivät ja paukkuivat joka suuntaan tässä haastavassa poikkeustilateessa. Kiitos siitä!
Toisaalta etäkoulu tuntui todella yksinäiseltä. Päivän piristys oli joka aamuinen klo 9:n opettajien ja oppilaiden tapaaminen. Oli kiva nähdä muita ihmisiä edes läppärin ruudulta kuin omia perheenjäseniä.
Keittiön suunnitelman jälkeen tein samasta talosta olohuoneen, eteisen ja kylpyhuoneen.



rintamamiestalon pohjapiiros

                     


leikkauskuvia





keittiö, saareke






Kun aikaisemmin aloittaneet luokkakaverit tulivat takaisin työharjoittelusta, meillä alkoi märkätila suunnittelu. Märkätilan suunnittelu oli minusta haastavampaa kuin esim. keittiön. Laatan valinnassa pitää ottaa niin monia asioita huomioon, ei siis riitä, että laatta on kaunis. Ja kauniita laattoja on vaikka kuinka paljon😊
Suunittelemani märkätila oli kapea ja pitkä tila, joten se teki haastetta kalusteiden sijoitteluun. Tilaan piti myös mahtua pyykinpesukone.
Kylpyhuoneen lisäksi tein rintamamiestalon pihaan pihasaunan. Saunarakennuksessa on vilvoittelutila ja rakennuksen toiseen päähän sijoitin varaston. Rakennuksessa ei ole sähkö- ja vesiliittymää. Halusin pihasaunaan myös saman rustiikkisen tunnelman.








kylpyhuoneen leikkauskuvia






kylpyhuone






kylpyhuone







pihasauna




Viimeisillä viikoilla teimme vielä piha/parveke suunitelman. Tein sen omasta parvekkeestani. Asumme kerrostalon viidennessä kerroksessa ja parveke on etelän suuntaan. Joten se on todella kuuma kesäisin eikä kukat tunnu viihtyvän siellä. Tila on myös melko kapea joka on hankalaa kalusteita valittaessa. Tein parvekkeen Sketchupilla. Halusin maanlaheisiä värejä ja hieman boho-tyyliä.









parvekeen leikkauskuvia








    Näiden suunnitelmien jälkeen kirmasimme siis kesän viettoon😄





   Syksyn jännittävät  kuviot Syyslukukausi alkoi työharjoittelu paikkaa etsiessä. Olin jo kesälomalla soittanut joihinkin paikkoihin. Toive...